sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Huippu fiilis!

Kokkolaan lähdettiin tavallista enemmän jännittäen kun takaraivossa oli ajatus siitä että Zero saattaisi nousta 2-luokkaan. Kun ensimmäistä rataa rakennettiin olin melko varma että se hyllytettäisiin. Jotenkin mulla on aina tapana luoda omia ennakko kuvia meidän radasta, ''tuolta se varmasti sinkoaa putkeen, tuosta se varmaan vetää ohi''. Rataan tutustumisessa heräsi kuitenkin pieni toivon kipinä, jos itse ohjaan kunnolla niin hyvä tulos on ihan mahdollinen. Ja olihan se!! Zeron kanssa tehtiin upea nollarata, huikealla alitusajalla, jotain -18.......ja sillä kevyesti 1.sijalle! Tuloshan oli meidän viimeinen tarvittava luva kakkosluokkaan. Zero oli ensimmäinen joka kyseisellä radalla teki nollan, mineissä ja medeissä ei oltu tehty ollenkaan nollia. Maxeissa sitten meidän jälkeen teki muutkin nollia! Vihdoinkin oma panokseni agilityssä tuotti jotain tulosta, Kidin kanssa kun ollaan rämmitty jo pari vuotta 1-luokassa, Zero siellä vietti aikaa noin kolme kuukautta! Kyseessähän on toki kaksi täysin erilaista koiraa mutta kyllä tämä jotenkin taas nosti oman motivaationi huippuunsa. Nyt olisi kova hinku päästä Zeron kanssa tutkailemaan 2-luokan ratoja, molemmat kun olemme kovin kokemattomia niiden osalta! Kokkolassa päästiin kahden radan verran 2-luokkaan. Ensimmäinen 2-luokan rata suoritettiin kunniallisesti 10 tuloksella, johon olen erittäin tyytyväinen! Kaksi rimaa tuli alas ja oman pohdintani jälkeen tulin kyllä siihen tulokseen että ne olivat ohjausvirheitä, toisella olin hiukan koiran linjan edessä ja toisella oma liikkeeni töksähti. Viimeinen rata menikin sitten lähinnä bilettämiseksi. Sekä Zero että minä olimme jo niin väsyneitä että ei rata olisi oikeastaan voinut mikään muu kuin HYL ollakkaan. Hylkäys tuli kun Zero juoksi jostain tajuttomasta syystä(eli huonosta ohjauksesta) kaukana olevaan väärään päähän putkea, vaikka oikea oli aivan nenän edessä. Kaiken lisäksi Zero juoksi renkaaseen niin että sitä jouduttiin meidän jälkeen hieman korjailla....No olen kuitenkin tältä viimeiseltä radalta erittäin tyytyväinen kontakteihin, tehtiin ne kerrankin niinkuin treeneissäkin! Zero on kyllä ihan mahtava kisakaveri<3

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Hienoja miehiä!

Pikkumies kasvaa hirmuista vauhtia. Devil on reipastunut todella paljon. Ensimmäisen kerran kun käytiin katsomassa muita koiria agilityhallilla ei pikkumies meinannu millään irtautua mammasta! Nyt kun ollaan hallilla aina silloin tällöin käyty tottulemassa muihin koiriin, on se löytänyt jo kivoja kavreita;)! Ja nyt se on yleensä niin päin että vanhemmat koirat ''pelkäävät'' Deviliä. Kotona Devil on oppinut täysin talon tavoille. Se alkaa olla jo hyvin sisäsiisti, osaa itse pyytää todella hienosti pihalle! Itse vain täytyy olla skarppina päästämässä sitä ulos niin vahinkoja ei pääse sisälle sattumaan!

Olimme 9.4 Vaasan Kv näyttelyssä. Devil ja Kidi jäivät kotiin ja mukaan tulivat Zero ja Roki. Zerolla oli edessä viimeinen esiintyminen nuorten luokassa ja hienosti Zero päättikin sen! Meille oli tullut tuomarinmuutos, mikä hieman arvellutti. Alkuperäistä en muista mutta tuomarina meillä oli vaihdoksen myöt Hans-Erik Pedersen. Tuomari osoittautui oiken mukavaksi ja käsitteli koiria hyvin! Zero esiintyi SERTin arvoisesti, tulos siis NUO ERI1 SA PU2 SERT! Rokille vain EH, Roki kuitenkin esiintyi hienosti. Zero nappasi nyt 12 sertinsä ja vielä olisi yksi metsästettävänä, 13 onnenluku.....Zeron tulostakin hienompaa oli Zeron siskon Miinan(M. Okariina) menestys. Miina porskutteli hienosti VSP:ksi SERTin ja CACIBin kera!! Ihan mahtavaa!!!

Huomenna(16.4) matkaamme Zeron kanssa Kokkolaan agilitykisoihin. Tavoite olisi se viimeinen nolla, jolla noustaisiin 2-luokkaan, käydä hakemassa pois roikkumasta ;) Nyt siis alkaa meillä ensimmäisen agisertin metsästys! Katsotaan kuinka käy, kirjoittelen sitten kisa kuulumiset myöhemmin!

torstai 7. huhtikuuta 2011

Uusi tulokas!

Niin se aika vaan rientää ja viime kertaisesta kirjoittelustanikin on jo melkoisesti aikaa. Suurin uutinen tällä hetkellä taitaa olla se että meille saapui pari viikkoa sitten uusi asukas. Himbi's Fray tutummin Devil on 11 viikkoinen tervu penneli. Devil saapui meille Ruotsista. Aluksi pojat näytti vähän nyrpeää naamaa tulokkaalle mutta Devil ja Zero löysivät nopeasti toisensa ;) Devil on reipas uros ja se on oppinut nopeasti talon tavoille. Devil on meillä sijoitus koirana Tarja Piispalta. Huomenna mennään pikkumiehen kanssa ensimmäisille Suomen rokotuksille!



Paljon paljon muutakin on tässä parin kuukauden sisällä tapahtunut. Roki tapasi ihanan naisen, Pyrytuulen Wiimatuulen ''Selman''. Roki ja Selma hoitivat homman nopeasti ja pentuja olisikin odotettavissa kennel Pyrytuuleen huhtikuun lopussa. Toivotaan että kaikki sujuu hyvin ja pian pentulaatikossa tuhisee vähintäänkin se 10 lapsosta ;). Myös Kidillä kävi vieras Ruotsista, Enterprise Oshiwa ''Shiwa''. Shiwa jäi valitettavasti tyhjäksi. Olihan se pieni pettymys, olisi ollut kiva seurata Kidin jälkikasvua. Kaikesta huolimatta tutustuimme uusiin ihaniin ihmisiin! Toivotaan että Kidi ja Shiwa tapaavat vielä! ;)

Tasapuolisuuden nimissä taytyy kertoa jotain myös meidän pikku Zerosta. Zero on edistynyt agilityssä huimasti! Kävimme kisaamassa oman seuran kisoissa Ylistarossa ja siellä Zeron kanssa tehtiin 0-rata 1.sijalla! Nyt meillä olisi sen kanssa plakkarissa 2 luvaa. Uskallan siis väittää että vielä tämän vuoden puolella nousemme Zeron kanssa 2-luokkaan(koputa puuta;)). Ainakin siihen tähtäämme, mutta koskaanhan ei voi tietää mitä tapahtuu. Treenattavaa silti on enemmän kuin paljon, erityisesti minulla ja täytyy kyllä sanoa että on sitä lähdetty treeneistä itkukurkussa useaankin otteeseen. Seuraavat kisat Zeron kanssa ovat aivan pian, 16.4 Kokkolassa. Siellä kolme starttia katsotaan kuinka käy!

perjantai 14. tammikuuta 2011

Zero pikkuliitäjä!

Keskiviikko illalla en ollut yhtään varma lähdetäänkö torstai(6.1.2010) aamulla ajamaan Poriin. Olin itse melko huonossa kunnossa, mutta sanotaanko näin että pitäydyin kuitenkin tärkeysjärjestyksessä ;) Niin lähdimme torstai aamuna kello 9 aikoihin ajelemaan Poriin Zeron kanssa. Edessämme meidän pienenpikkuruisen Zerpan ihka ensimmäiset viralliset agikisat! Itselleni matka oli onneksi helppo kun sain ''sairastaa'' takapenkillä. Välillä olin sitä mieltä että olisi kannattanut jäädä kotiin, kuitenkin paikanpäällä se unohtui ja jalat jo tahtoivat koiran kanssa radalle!
Mittauspaikalla Zeroa ei mitattu minikoiraksi, niinkuin ollaan pilailtu :) mutta muita ongelmia sitten ilmenikin...Zerolta ei löytynyt sirua! Ja sitähän etsittiin sitten kauan! Olin jo ihan varma että nyt me viimeistään saadaan sitten lähteä kotiin. Tuomari kuitenkin sanoi ettei se kisaamista estä, täytyy vain sitten jälkeenpäin käydä eläinlääkärillä tarkitamassa että se siru siellä varmasti on!
No päästiin kuin päästiinkin kisaamaan, eikä nyt ihan turhaa matkaa tehty! A-radalla tehtiin hylky, tai oikeastaan minä tein. En ohjannut tarpeeksi ja Zero meni väärään päähän putkea! Muuten rata oli puhdas. B-radalta tehtiin vain 5, ja taas syypää: MINÄ. Lähdin valssaamaan suoraan koiran eteen ja rima tuli kuin tulikin alas! C-radalla sitten vihdoin ja viimein ohjasin joka kohdan ja annoin koiran edetä ja tehtiin 0 3.sijalla!!!! Pikkuinen tervukakarani otti ensimmäisen luvansa ensimmäisistä kisoistaan, kun Kidin kanssa sitä tahkottiin puoli vuotta!
Loppu hyvin kaikki hyvin! Seuraavana päivänä kävimme eläinlääkärissä ja sirukin löytyi heti! Saimme todistuksen joka sitten lähetettiin kisojen järjestäjille.

Lopuksi vielä jännittäviä uutisia ;) Ensiviikolla meille saapuu vieraita naapurimaastamme Ruotsista kera juoksuisen narttukoiran, joka meidän Kidin pitäisi astua! Minun vieläkin ''pienemmästä'' koirasta tulee isukki(toivottavasti)!
Lisaa aiheesta taas kun ollaan askel lähempänä onnistumista ;)