tiistai 21. helmikuuta 2012

Taitava ''pikku'' liitäjä!

Agility esikoululainen Devil on aikasta pätevä! Käytiin tänään hallilla treenaamassa käännöksiä, takanaleikkausta, kontakteja ja ihan etenemistäkin. Sanoisinko että poikanen on vallan näppärä! Vauvahan se vielä on, mutta keskittyminen on parantunut ihan hirveästi. Jotenkin tänään mä vasta tajusin miten ihana koira Devil oikeasti onkaan! Se on niin mukavan rauhallinen JA SE ON HILJAA, mutta ei epäilystäkään eikö se esteillä syty;) mitä nyt ollaan muutaman esteen pätkiä tehty! Se on ihan huippu, ''pieni'' agiliitäjä;) Rimat saa kyllä huoletta pysyä vielä matalalla, annetaan pojan rauhassa kasvaa, honkkelin vikaa kun näyttäis olevan...! Kuvassa Devil pohjoisessa.



Sitten se toinen liitäjä, Zero! Oltiin viikonloppuna Jyväskylässä kahden startin kisoissa. Tuloksina molemmilta radoilta ihan ansaitut hylyt. Hmm onko se totta että munki pitää todella tehdä siellä radalla jotain? Oli taas semmosia hetkiä että olisi tehnyt mieli hakata päätä seinään. Ja nyt mä päätin että mä alan ohjata Zeroa!! Ihan oikeasti. Käytiin tekemässä näiden kisojen pohjalta treeniä hallilla ja tästä lähtien otetaan se hylky mieluummin siitä että käännän koiraa liian aikaisin kuin että en käännä ollenkaan. NIH! Zero on niin mahti kunhan se pääsisi vielä oikeuksiinsa mun ohjaksissa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kajaania ja treenilöitä!

Kajaanissa tuli pyörähdettyä tammikuun 14.-15. päivä. Kajaanin ''aina yhtä ihanassa'' pallohallissa oli yksi vaatimaton agilitystartti joka luokalle, jotka me onnistuttiin nekin sössimään. Zeron rata oli suht kaoottinen. Hylkäys tuli heti viidennen esteen jälkeen kun koira singahti edessä houkuttelevaan putkeen. Mullahan ei tietenkään ollut siihen osaa eikä arpaa;) No ei siinä mitään, hylkäys tuli ja that's it, mutta kun päästiin puomille....Niin eipäs päästykään. Zero loikkasi kaksi kertaa kesken puomin pois ja kolmaskin kerta oli siinä ja siinä että päästiin loppuun asti. EN vaan voi käsittää mikä sen tuli. Mitään ei ole puomilla meille koskaan sattunut ja nyt tapahtuneen jälkeenkään ei puomin kanssa ole ollut mitään ongelmia...Vähän sapetti kun päästiin maaliin! Kidi koirakin pääsi kisaamaan ja suoritus oli hieman parempi kuin Zeron kanssa. Tulosta ei tietenkään tehty, mutta nolla oli aivan liian lähellä!!!! Rimat pysyi kuin tatit paikoillaan ja kontaktit oli ihan huisit! Mutta kepeillähän me sitten takuttiin, pitäähän sitä nyt jossain. Vähän enemmän sapetti kun päästiin maaliin! Pöh! Ainiin Kidi ei varastanut lähdöstä. Mutta kyllä sen kanssa tehtiinkin töitä ennen rataa.

Seuraavan päivän näyttelyissä meni mahtavasti! Ensimmäinen tavoite saavutettu. Zero nappasi Kajaanin KV:sta tulokset avo eri1 sa pu1 cacib vsp -> C.I.E! Jipii! Ja aivan super mainion asiasta tekee se että tuomarina oli arvostettu erikoistuomari Gert Christensen! Äly huippua!!! Valioanomus lähetetty kennelliitoon, katsotaan kuinka pikaisesti siellä reagoidaan asiaan. Olisi ihan kiva saada Zero mahdollisimman pian valioluokkaan näytille.

Viime viikonloppuna meidän seuraamme tuli vieraileva kouluttaja Päivi Sarkkinen. Päivin radat olivat tosi kivoja, haastavia mutta kuitenkin loogisella ohjauksella niissä saattoi onnistuakkin;) Zeron kanssa me saatiin neuvoja mitä tehdä Zeron isoille kaarroksille. Helpottavaa oli huomata ja kuulla se että se ei AINA johdu minun ohjauksestani vaan Zero ihan tosissaan ei osaa/ei ole opetettu;) kokoamaan itseään ennen hyppyä. Tästä asiasta saatiinkin noottia ja nyt ihan tosissaan yritän tehdä asialle jotain. Niimpä niin. Kurssi oli kuitenkin kaiken kaikkiaan antoisa ja taas tiedetään mihin pitäisi treeneissä panostaa!