Nyt on sitte ensimmäinen ulkomaan näyttely takana. Perjantain ja lauantain välisenä yönä mentiin bussi pysäkille siinä joskus vähä ennen kolmea odottelemaan meidän linkkaa. Se oli vähän myöhässä ku sen oli pitänyt kääntyä hakemaan joitakin vielä. Eipä siinä suurta vahinkoa käyny, oli vaan kauheeta odotella sielä kylmässä. No sittenku linkka tuli niin oli vähän vaikeuksia saada häkkejä mahtumaan, vaikka oli luvattu tehdä sinne häkkitilaa. Kyllä nekin sitten loppujn lopuksi sinne saatiin. Kidi sai istua penkillä ja sille laitettiin häkki vasta laiva matkan ajaksi. No päästiin sitte lähtemään kohti Helsinkiä ja matka sujui hyvin. Kidi oli tosi rauhallinen ja oli niin rehevää ku sai olla siinä penkillä;)
Oltiin Tallinnassa muistaakseni joskus yhdeltätoista? Satamassa kuski kävi ensiksi hakemassa kaikille maihinnousukortit. Koirat jäi siis laiva matkan ajaksi linja-autoon häkkeihin. Laivassa oltiin noin kaks tuntia. Koirat oli ollu autossa rauhassa. Tallinnan satamasta suunnistettiin sitte hotellille. Siellä oli paljon muitaki koiranäyttely matkalle tulleita. Voi siis vaan kuvitella millanen meteli siellä yöllä oli. Päivällä käytiin vanhassa kaupungissa. Saatiin kunnon kulttuuri pläjäys! Siellä hyppeli joitain ihme tanssi laulu kulkueita ja sitten siellä oli joku kansanmusiikki konsertti, NE LAULOI KOVAA. Kierreltiin myös satamassa niitä kauppoja.
Sunnuntaina sitten koko matkan kohokohta, näyttely. Sinne linkka vei ensiksi toisen porukan puoli kasiksi ja me mentiin kello yhdeksän kyytillä. Näyttely oli jollain urheilu kentällä. Hitsi siellä oli ahdasta kun telttoja oli niiiiin hirveesti, ei onneksi tarvittu ite telttaa. Sää suosi onneksi, vaikka välillä kävi aika kylmä tuuli ei silti kovaa. Odoteltiin siinä jonkin aikaa tervujen vuoroa. Oli kyllä paljon sekavampi systeemi(mun mielestä)mihin on Suomessa tottunut. No vihdoin oli tervujen vuoro, olikohan niitä 20, joista 8 urosta ja 12 narttua? näin muistin varasesti.. Kidin tulos NUO ERI1 PU2 vara-cacib!!! Ei siis huonosti! Ja kasvattajaluokassa Mustantuiskun kennel 1!! Kidi käyttäytyi tosi hienosti paikanpäällä. Kehässä juostessa se yritti nyppiä ja varmaan sen takia arvostelussakin luki ''Hieman hermostunut tänään'' Tuomarina John Wauben, Alankomaat.
Näyttelypaikalta lähdettiin kahden aikaan ja mentiin linkalla satamaan ja kävästiin syömässä. Eipä siinä sitte hirmusesti aikaa enää ollu ku laiva lähti 17.30. Laivassa koirat oli taas linkassa. Helsingissä oltiin joskus puoli kasin aikoihin. Sieltä sitte matka kohti Seinäjokea. Koti matka sujui myöskin hyvin ja päästiin turvallisesti kotiin;) Kotona olikin vastassa kaksi poitsua, toinen vähän pienempi. Kyllä ne oli niin ilosia, Roki varsinkin!
Kokonaisuudessaan oli tosi kiva matka ja mukavaa seuraa! Ensi vuonna uudelleen, kuka tietää;)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti