maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kesä tulee!

Nyt ois varmaan taas aika vähän kirjotella tännekkin. Paljon on taas ehtinyt tapahtumaan viime kirjoituksen jälkeen. Kidin kanssa ollaan kisailtu agilityä mm. Ylistarossa josta saimmekin ekan 0-tuloksen, kera ykkössijan! Tampereella ja Oulussakin on tullut käytyä, mutta eipä niiden tuloksissa mitään mainitsemisen arvoista, paitsi Oulussa B-radalta vika rima pudotettiin! Vöyrillä oltiin eilen tiputtelemassa rimoja, miekkosella on nyt päässyt vaan vähä mopo karkailemaan lähdössä, luulee että hän itse päättä koska saa radalle lähteä humputtelemaan. Zerppa on myös päässyt kovaan agility koulutukseen, lähinnä kontakteja ja keppejä ja pientä kosketusta myös kolmen esteen ''ratoihin'' ;) Kova poika on sekin menemään, toiveissa olisi jos Zero olisi hippusen verran hillitympi kuin veljensä!

Missikisoissa ollaan poikien kanssa pyörähdelty, nyt jokseenkin tuloksetta! Mutta mikäs sen parasta ajan vietettä kuin tavata tuttuja ja vaihtaa koiramaisia (ja vähän muitakin) kuulumisia;). Kuten otsikossa mainitaan on kesä tuloillaan! Aivan mahtavaa, kun on lumet sulanut ja mittari on plussan puolella. Kesäksi on taas liuta näyttelyitä ja agikisoja, joten matkailua tiedossa! Seuraavaksi matkaamme kuitenkin Vaasaan misseilemään, onneksi tuohon melkein naapuriin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti